Kaikuja kellarista (osa 5)
September 30th, 2010
Taas yksi sessio nauhoituksia hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Tällä kertaa vuorossa oli jälleen Joni ja kannut.
Raahauduin kellariin siinä 11 aikaan eräänä sunnuntaiaamupäivänä (joskus alkuvuodesta 2010, toim. huom.) pystyttelemään ja hienosäätämään rumpusettiä. Edellisen illan riennot teki olon kaikkea muuta kuin pirteäksi, joten muuvejani voisi kuvailla lähinnä haamumaiseksi valumiseksi. Muistelin sopineeni Jonin kanssa että aloitetaan soitot 12 aikaan, ja sainkin setupin siihen mennessä kuntoon. Luppoaikaakin jäi vartin verran.
Noh, kello tuli puoli yksi ja miehestä ei näkynyt vilaustakaan. Soittelin miehen perään, mutta ei vastausta. Ajattelin jo, että soittelen itse rummut narulle, ihan vaan nähdäkseni Karin ja Johanneksen reaktion kuullessaan suorituksen, mutta samassa telefoonini alkoi infoamaan että mies on tulossa. Ilmeisesti oli ollut tilanne päällä legojen(?) kanssa. Rumpaleista ei aina voi mennä takuuseen.
Joni saapui siinä yhden aikaan ja kaikki legot olivat suussa, joten kyse lienee ollut lego ™ välikohtauksesta. Mene ja tiedä.
Setupin suhteen tein vain pieniä muutoksia edelliseen setuppiin nähden. Korostin hiukan tilamikkien roolia sijoittelemalla niitä aavistuksen eri tavalla. Samoin poistin basarista sen vähäisenkin dempin mitä sinne olin viimeksi ajanut ongelmasoundia setviessäni. Tällä kertaa kesken erään oton havaitsin mikä tuo aikaisemmin mieltäni kiusannut kaiunomainen tumahdus basarissa oli. Joni saattoi ajoittain kolauttaa basarin nuijan kalvoa vasten ikäänkuin heijasteena edelliselle iskulle. Ongelmasta päästiin eroon kiinnittämällä jalkaan huomiota, ja hiukan virittämällä pedaalia uuteen uskoon.
Ensimmäisenä purkkiin lyötiin kunnon poljennolla varustettu pop-biisi. Tässä kohtaa lähes täydellisen oton jälkeen huomasin tuon aiemmin mainitsemani basari-ongelman. Uusintaotoissa taisi mies keskittyä hieman liikaa tuon basarin kanssa toimimiseen ja sama lennokkuus jäi uupumaan. Voipi olla että tyydyn käyttämään alkuperäistä ottoa ja säätää gaten kanssa basariraidan kuntoon.
Seuraavana rykästiin sisään ehkä viisikon nopein biisi. Klikki nakutti reilut 210 iskua minuutissa, ja meno oli sen mukaista. Vaikka tempo tuntui hitaalta Karin soittaessa helppiraitaa kitaralla, oli meininki aivan toista rumpujen tykityksen jälkeen. Saattaa olla että tempoa oli hieman liikaa, nähtäväksi jää. Joni suoriutui kyllä mainiosti, tempo ei varsinaisesti tuottanut ongelmia. Käytiin siinä vääntöä vielä tomikompin luonteesta. Jonilla oli mielenkiintoinen muutosehdotus tomikomppiin ja aluksi sen jo hyväksyinkin, mutta muutaman oton jälkeen aloin empiä. Ehkä se olisi sittenkin hieman liian agressiivinen muuhun soittoon nähden. Pienen väännön jälkeen Joni suostui soittamaan alkuperäisen kompin sisään ja sillä mentiin. Ei suuria yllätyksiä siis.
Tässä vaiheessa Joni katosi jälleen “offiisille” hakemaan kahvia, ja palasi sieltä puolen tunnin päästä mukanaan kupponen kuumaa myös meikäläiselle. Pahoitteli viivästystä, mutta piti kuulemma naureskella offiisilla edellisen yön toilailuja. Sitä en tiedä kuka oli toilaillut ja mitä, mutta luultavasti liian maukasta lasten ja basistien korville.
Olin ajatellut että kaksi biisiä olisi ollut päivän tavoite, mutta aikaa ei ollut kulunut vielä montaakaan tuntia, joten päätimme siis rykäistä viimeisenkin biisin narulle. Kuvaillaan tätä sitten vaikka mid-tempo biisiksi. Joni muisteli kertaalleen miten biisi meni, veti sen kerralla purkkiin. Tosin käskin soittaa uudestaan kun en pitänyt lopun fillistä. Mies teki työtä käskettyä ja biisi oli narulla. Mikäs siinä ollessa, homma oli valmis neljässä tunnissa. Lähdimme lätkimään.
- Jouni
Leave a Comment