Kaikuja kellarista (osa 1)

January 18th, 2010

Tervemorjens,

Ensimmäinen nauhoituspäivä alkoi rumpujen virittelemisellä, sekä hienoisella rumpusoundien viilauksella.

Tässä vaiheessa etsittiin vielä basarimikille sopivaa paikkaa, mutta parhaaksi lääkkeeksi tuntui osoittautuvan kalvon reilu kiristäminen. Setti soundasi hyvältä kokonaisuutena, mutta jälkikäteenkin tuo basarimikkiin tarttuva soundi on yksinään jäätävä. Onneksi huonesoundi on mainio, joten mikäli muu jengi ei ajatusta tyrmää, tullee teoksen rumpusoundit olemaan kohtalaisen luomua ja tilasoundiin perustuvaa. Siinä sitä ollaan sitten ihmeissään kun rumpusetti kuulostaa rumpusetiltä eikä basarin ja virvelin tahdittamalta ja etäisesti jollakin peltejä muistuttavalla suhinalla varustetulta ns. rumpusoundilta. Noh, kyllä tämäkin tästä vielä saadaan pilattua moneen kertaan.

Nauhoitukset nykäistiin käyntiin slovarilla. Pojat olisivat halunneet aloitella jollain ihan muulla biisillä, mutta oman päähänpinttymäni takia halusin hoitaa tuon ensimmäiseksi pois alta. Itseasiassa rumpumikitysten suhteen hain juuri tähän biisiin sopivaa fiilistä, siinä ehkä perimmäinen syy haluuni aloittaa kyseisellä biisillä.

Joni paukutteli pariin kertaan biisin läpi samalla kun tein viimeiset hienosäädöt nauhoituskalustolle. Kari oli ohjeistanut biisin outroon pari lisäkiertoa eri tahtilajin kompilla, ja vetäissyt sen myös helppiraidalle. Siinä sitten hetki arvottiin että mites tää nyt pitikään vetää, kun Maestro itse ei paikalla ollut. Onneksi Johannes saapui paikalle ratkomaan tilannetta ja päästiin yhteisymmärrykseen siitä miten tuo loppu vedetään sisään. Melkein siis pysyttiin alkuperäisessä suunnitelmassa vetää rummut sisälle niin kuin livenä!

Eipä siinä muuta kuin punainen valo palamaan ja rummut narulle. Jonin rautaista keskittymistä pyrittiin järkyttämään hienoisesti off-time helppiraidalla, jota miehen pyynnöstä hilattiin aika ajoin hiljaisemmalle. Mies itse oli kärrännyt paikalle videokameran, jolla Johannes parhaan kykynsä mukaan yritti häiritä sekä soittajaa että nauhoittajaa. Mikäli tilamikkeihin tallentuneessa signaalissa häilyy epämääräinen varjo, tiedetään kenen suuntaan sormi osoittaa.

Ensimmäinen biisi meni aika kivutta narulle, muutama otto ja homma oli paketissa.

Ajatuksena oli saada parin biisin rummut narulle illan aikana, joten päätimme vaihtaa äärilaitaan ja ottaa koko satsin rankimman biisin käsittelyyn seuraavaksi. Koska rumpusounditkin oli jo edellisen biisin jäljltä melkein *köh* metallia *köh*, vedettiin se sisään suht samalla setupilla.

Saimme melko hyvän oton sisään, ja päätimme pitää kaffepaussin. Paussin aikana ilmestyi Maestro paikalle vähäsanaisena ja lyyhistyi treeniksen ovimatolle naputtamaan kuumia tekstareita salarakkailleen(?) kännykkänsä kanssa. Tarjosin miehelle luureja kuuntelua varten, mutta mies kieltäytyi. Otaksuin että Maestro totesi homman olevan Kuuntelematta Paskaa, joten miksi vaivautua. Hieman arvoituksellinen henkinen preesens, tai kenties sen puute nostatti kysymysmerkkejä varmasti myös Johannekselle ainakin ilmeestä päätellen. Noh, me olimme vauhdissa, mikäs sen tärkeämpää.

Johannes oli pelannut korttinsa oikein, sillä Joni saapui parin kahvikupposen kera “offiisilta”, jossa kahvin kera oli kuulemma muitakin herkkuja tarjolla. Johannes sai kahvit, meitsi veti luurit päähän ja tsekkaili soundeja ennen seuraavaa ottoa.

Rumpalin saatua kahvit koneeseen, vetäsimme pari ottoa sisään. Noin toisen rykäisyn jälkeen Maestro avasi sanaisen arkkunsa:

- “Voisko esittää yhen toivomuksen!”

Maailma seisahtui. Treeniksen tikittävä kello, joka niin monelle aikaisemmallekin nauhoitteelle on tallennettu, tuntui vaikenevan selittämättömiksi sekunneiksi. Katseet vaeltelivat kysyvinä kohti Maestroa ja tunsimme verenpaineen nousevan sekä hengen salpautuvan. Johanneksen naama valahti kalpeaksi, ja Jonin rumpukapulat vapisivat uhkaavasti - tai sitten hän rämisteli tremoloa snareen - kuka sellaista yksityiskohtaa muistamaan. Yhtä kaikki, ilmoille lensi Jonin vastine:

- “Toki!”

Karin muutosehdotuksen kuultuamme huokasimme helpotuksesta, sillä kyseessä oli vain maaginen Larsin laarista poimittu china-filli keskelle toista säkeistöä. Sillä siis mentäisiin yhteisen hyväksynnän saattelemana, ja “niinkuin livenä” teema jatkuisi ainakin toistaiseksi.

Kari vaipui hiljaisuuteen, Johannes keskittyi kuuntelemaan ja Joni soittamaan. Meitsi painoi playtä recin sijaan ja hukkasi hyvän oton. Tyydyin korjaamaan virheeni kommentilla jostain vituiks menneestä fillistä tms.

Virhe sinänsä koska joko kahvi alkoi vaikuttamaan tai sitten päivän pituus alkoi painaa Jonia. Seurauksena uusia ottoja joiden aikana Johannes ja Kari katosivat vähin äänin treenikseltä ja Jonin soitto katkeili kuin noiduttuna vähän väliä mitä kummallisimpiin käpyihin. Oliko Jonin flow kadonnut tältä päivältä, vai vieläkö homma rullaisi.

Joni keräsi itsensä ammattilaisen tavoin joko kiukulla tai sitten jollakin elämää suuremmalla meditaatiolla jota päälle päin oli mahdoton havaita. Joka tapauksessa mies löysi flownsa ja latasi biisin purkkiin, kunhan sai klikkiä kovemmalle ja helppiraitaa piiloon.

Päivän saldo siis parin biisin rummut ja pätkä videomateriaalia. Ihan suunnitelman mukaan.

- Jouni



Leave a Comment

   Required
   Required, not published