Tuleeko tästä ikuisuusprojekti?

September 16th, 2009

Tervemorjens!

Tästä se taas lähtee, studiopäiväkirjaa pitäisi raapustaa. Tai eihän tää mitään pakollista ole, itsehän mä tällasta taas kerran ehdotin. Ja onko studiopäiväkirja edes validi titteli, jos ensimmäisen biisin nauhoitukset tehtiin Jounin makuuhuoneessa? Makuuhuonepäiväkirjasta taas saa ehkä väärän käsityksen. Nauhoituspäiväkirja olkoon tittelinä.

Akustinen nauhoite olisi siis tarkoitus saada tallennettua. Akustisen kitaran soitto on yllättävän erilaista verrattuna sähköisen lajitoverinsa soittoon, ja tämä asettaa rajallisella soittotaidolla siunatun soittajan ikävähköön asemaan. Luonto ei anna periksi mennä ihan nuotiokitarameiningillä, ja kaikki siitä poikkeava tuntuu hankalalta. Ja tunnetusti vaan lahjattomat treenaa. Valitettavasti treenaamattomuus ei suoraan indikoi suurta lahjakkuutta.

Kitara ja piuha kainalossa saavuin Jounin kämpälle sunnuntaiaamuna kirkonmenojen aikoihin. Lattialla meni piuhaa jos johonkin suuntaan, ja Jouni oli virittänyt soittokoloksi kämpän ahtaimman nurkan, luonnollisesti. “Koita jotenkin mahtua tohon, pysy paikallaan ja älä mielellään hutki tähän mikrofoniin, jonka laitan just tähän plektrakäden liikeradalle. Ja soita sit mahdollisimman luonnollisesti.” Coño! Parvekkeella pidetyn palaverin tuloksena päätimme aloittaa Foreveristä. Kun oli saatu muistiin mitä raitoja mihinkin osaan suurinpiirtein tarvitaan (erittäin tarpeellinen työvaihe, aikanaan Stay Silent Foreveriä nauhoitettaessa jäi yksi kitaralinja kokonaan nauhoittamatta), oli aika ahtautua nurkkaukseen. Soundien säätämiseen meni alussa jokunen tovi, soitin säkeistöt sormilla ja kertosäkeet taas plektralla, joka aiheuttaa volumetasoissa melkoisia vaihteluita. Seuraavaksi piti päättää miten säkeistö soitetaan ja kolmesta vaihtoehdoista päädyttiin keskimmäiseen. Aika näyttää oliko valinta oikea. Säkeistöjen ja kertosäkeiden pohjat saatiin nauhalle melko vaivattomasti. Myös täysin uusi outro oli aika peruskauraa, kerralla purkkiin. C-osan kanssa sitten tappelin senkin edestä. Biisin c-osahan menee 7/8-tahtilajissa, ja tästä johtuen metronomi “kiertää”, ts. ei osu enää tahdin alkuun joka kierrolla. Jouni oli etukäteen asettanut metronomin menemään neljäsosia, ja jostain kumman syystä Logic meni aivan sekaisin, kun metronomia koitettiin saada hakkaamaan kahdeksasosia. Piti tyytyä siis 16-osia hakkaavaan metronomiin, ja se taas oli aivan liian kiireinen minun mieltymyksiin. Käsittämätöntä, ettei noin pro-softaan ole tehty 8-osa metronomia. Kasa voimasanoja ja ottoja myöhemmin osa saatiin kuitenkin kunnialla narulle, ja oli aika siirtyä maustamaan. Loppusoolossa tuli ehkä pahiten puutteellinen sormivoima ja tekniikka esiin, mutta sain kuitenkin jotain räävittyä kasaan. Soololle äänitettiin pakollinen, hieman Espanja-vivahteinen harmoniaraita Serranojen päätösjaksosta inspiroituneina. Toiseen säkeistöön saatiin lopulta varsin hienot näppäilykitarat, ja jälleen kerran tuli todistetuksi, ettei kannata keksiä mausteita etukäteen, vaan luottaa siihen, että nauhoitettaessa kyllä keksii jotain. Kitarat saatiin loppujen lopuksi kohtalaisen vaivattomasti nauhalle, ja tällä kertaa kaikki minun soittamina, kun bändin bilehirmu Johannes oli taas jossain teillä tietämättömillä hurvittelemassa.

Alunperin tarkoitus ei ollut laulaa, tai siinä uskossa ainakin elin aamulla Jounille kävellessäni. Jotenkin Jouni sai kuitenkin ylipuhuttua minut laulamaan malliraitaa, ja tietäähän sen miten siinä käy; pakkohan se oli liidilaulut kiskaista narulle, että pääsee herkuttelemaan stemmoilla. Tällainen akustinen soitanta ja oleellisesti pienempi raitamäärä antaa ihan eritavalla tilaa stemmoille.

Liidilauluissa oli totuttuja ongelmia, ei mitään ylitsepääsemätöntä kuitenkaan. Välillä jonkun muuten hyvän oton alussa oli epävirettä ja välillä taas jonkun yksittäisen sanan lausunta meni plörinäksi. Toiseen säkeistöön ja viimeiseen kertosäkeeseen meni eniten aikaa, kun niihin oli taas allekirjoittaneen pakko keksiä jotain kikkoja. Ja kun mitään ei ole suunniteltu, mietitty tai harjoiteltu ennakkoon, menee niihin aina aikaa. Liidit saatiin nekin kuitenkin kohtalaisen vaivattomasti nauhalle, ja tällä kertaa jätimme tarkoituksella hieman epävireistä tai epävarmaa laulua joihinkin kohtiin. Sopii jotenkin paremmin kokonaisuuteen, kun ei ole niin hiottua.

Kuten sanottua, stemmoille oli normaalia enemmän tilaa, mutta poiketen kaikista ennusmerkeistä, niiden kanssa ei lähtenyt mopo käsistä. Stemmoja laitettiin lopulta vai toiseen säkeistöön ja outroon. Pariin muuhun kohtaan koitettiin taustalauluja, mutta yhteistuumin totesimme, ettei ne tuoneet kokonaisuuteen mitään lisäarvoa, joten ne tiputettiin pois. Olen siis selkeästi oppinut aiemmista demoista jotain. Tai sitten kyse oli vaan hetkellisestä mielenhäiriöstä. Voiko stemmoja muka koskaan olla liikaa?

Vuorollamme koitettiin molemmat Jounin kanssa soittaa cajon-raitaa, mutta siinä vaiheessa totuus iski silmille. Näennäisesti helpohkosti nauhoitetut kitararaidat olivat tahtinsa puolesta seinillä, kuin aivot Tarantinon leffoissa. Saa nähdä pitääkö kaikki nauhoittaa uusiksi, vai päädymmekö tekemään uskottavaa indietä.

3 viikkoa myöhemmin…

Koska tätä päiväkirjaa tehdessä vierähti viikko jos toinenkin, niin tässä välissä on jo ehditty tehty jonkin verran orkestraatioita. Ajatuksena oli tehdä biisistä “hissiversio”, siis viulut ja huilut ja koko paletti. Paikoitellen aika mahtipontista menoa, vaikka lähelläkaän valmista ei vielä olla. Myös Johannes kävi juhlintaputken lomassa kokeilemassa cajonin soittamista, todeten kitararaitojen edelleen olevan tahdittomia. Paskan möivät. Ehkä olisi parempi lopettaa koko etäisesti kitarointia muistuttava piipertäminen ja keskittyä tenniksen pelaamiseen.

Ostetaan soittotaito ja toimiva sisäinen metronomi,
Kari



Leave a Comment

   Required
   Required, not published