Kaikuja kellarista (eli Demo3:n nauhoitukset)

January 8th, 2010

Lupailin kirjoittaa jotain kolmannen demon nauhoituksiin liittyvää juttua, joten täältä pesee!

Homma lähti todella lennokkaasti käyntiin, sillä poikien kanssa päätettiin lähteä liikenteeseen biiseillä joita on soiteltu jo kauan. Samoin ajateltiin että soitetaan biisit sisään niin kuin livenäkin on soitettu, eikä nysvätä sovituksia päivää ennen nauhoittamisen alkua niin kuin tapana on ollut. Takana on siis monta vuotta esituotantoa ja jäätävä määrä treeniä, vai kuinka..?

Esituotanto
Eräänkin biisin esituotanto.

Valmistelut

Ennen varsinaisten nauhoitusten aloittamista on aina tehtävä kasa hankintoja, eikös vain? Tällä kertaa hommasin uuden konkkaparin ( Golden Age Project FC 4 ST) sekä 2kpl aktiivisia nauhamikkejä (GAP R1 active MK3 ribbon), joista nuo konkat tulivat korvaamaan kaluston selkeästi heikoimpana lenkkinä olleet t-bonen halpiskonkat. Nauhamikit sen sijaan ovat olleet jo kauan hankintalistalla, ja nauhoitukset oli hyvä syy kaivaa kuvetta ja ostaa ne samalla vaivalla.

Ribbon mic
GAP R1 active MK3 ribbon

Todettakoon heti, että molemmat kuulostavat hyvälle. Nauhamikkien soundista pidän erityisesti tilamikkeinä rummuille. Mukavan lämpöinen soundi ja 8-suuntakuvio takaa reilua tilantunnetta. Tuo suuntakuvio olikin yksi hankintaperuste, jos nyt perustella tarvitsee. Konkat menivät rumpuihin stereo-overheadeiksi, ja pikaisella kuuntelulla soundi pesee t-bonet mennen tullen. Kysymysmerkiksi jäi vielä kuinka “matched pair” oikein on kyseessä.

Muutaman päivän kokeilemisen jälkeen sain seuraavanlaisen asetelman kasaan:

BD: sennheiser e602
Snare: Bayerdynamic Opus 67 (Tälläkertaa hyllylle jäi sennheiserin e609, joka silloin tällöin on toiminut mainiosti)
Tomit: Bayerdynamic Opus 87
Hihat: T-bonen halpiskonkka.
OH: GAP FC 4 st pair

Tilamikeiksi sijoittelin seuraavat:
2kpl GAP R1
Shure sm 58
Studio Projects C1

Snare  & mic
Opus 67 snare mikkinä

Todennäköisesti noiden tilamikkien kanssa saan vielä päänsäryn vaihevirheiden muodossa.. Tosin eipä niitä kaikkia ole pakko käyttää loppupeleissä. Pitkään harkitsin stereo overhead + mono ambienssi settiä jotta homma pysyisi simppelinä, mutta kun on liikaa leluja niin leikkiminen ei ole helppoa.

Rumpujen mikkittelyn jälkeen vuorossa oli pohjien nauhotus Jonia varten. Kyseisen nakin yritti omia itselleen Johannes, mutta mielivaltaisesti aikatauluihin vedoten raahasin Karin treenikselle soittamaan pohjat. Viiden biisin “helppiraidat” saatiin kohtalaisen nopeasti narulle ja ei muutakun homma pakettiin ja kotiin. Helppiraidoissahan ei perinteisesti ole edes yritetty osua klikin tahtiin ja tälläkin kertaa siinä onnistuttiin ajoittain loistavasti.

Valmistelut alkaa olla paketissa, joten seuraavaksi onkin sitten tositoimien aika. Ensimmäisenä tulessa on Joni ja kannut.

- Jouni



Leave a Comment

   Required
   Required, not published